Hyvää kesää!

28.6.2022

Minä lähihoitaja Enni, olen työskennellyt laitoshuoltajana ja hoitajana nyt 40 vuotta. Hoitajan työ on muuttunut valtavasti tänä pitkänä aikana.  Alkuvuosista mieleen on erityisesti jäänyt vaippojen puute, mutta myös vaippojen ja hoitotarvikkeiden huikea kehitys on tänä aikana tapahtunut. Vanhukset olivat myös vähemmän hoitoisia tai he olivat vuodepotilaita. Apuvälineet puuttuivat ja heidät kannettiin pesupaareille, jonka vuoksi työ oli hyvin raskasta ja fyysistä. Vatsat toimitettiin joka kolmas päivä, mutta sunnuntaisin vatsojen ei tarvinnut toimia, vaan oli lepopäivä.

Me lähihoitajat olemme moniosaajia. Me siivoamme, laitamme ruokaa, olemme kiinteistönhoitajia, pesemme ja hoidamme lääkehoitoa jne. Meidän on oltava valmiina suorittamaan lääketenttejä viiden vuoden välein, opittava uusia ja erilaisia tapoja toimia sekä tehdä asioita. Me teemme monia asioita samanaikaisesti ja täytyy priorisoida sekä tehokkuus, rauhallisuus ja huolellisuus.

Olen itse kasvanut valtavasti työurani aikana ja oppinut työn mukana. Kun saa tehdä työtä, jota rakastaa kokee työn mielekkäämmäksi ja työssä myös jaksaa paremmin, vaikkakin kaksi viimeistä vuotta, ovat koetelleet minua henkisesti ja fyysisesti.

Kaikki työpäivät ovat erilaisia ja tavoitteeni on päästä jokaisen potilaan kanssa hyvään lopputulokseen. Olen kokenut paljon onnistumisia, niin sanotusti vaativien asiakkaiden kanssa, mikä on ehdottomasti yksi työn rikkauksista. Ei tarvita muuta kuin se, että hetkeksi asettuu asiakkaan asemaan ja miettii, kuinka haluaisi itseään kohdeltavan.

 

Hyvää ja aurinkoista kesää toivottaen

                                                          Enni Liukkonen Suomen lähihoitajat ry:n hallituksen puolesta

 

 

Kuva Enni Liukkonen