Hyvää kansallista lähihoitajapäivää 27.1.2022
27.1.2022
Arvon nykyiset kollegat ja tulevat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Tänään on monta syytä juhlaan! Tänään 27.1.2022 saamme viettää kansallista lähihoitajapäivää jo 13. kerran. Vuodesta 2009 alkaen, me hoitajat olemme saaneet juhlistaa ylpeydellä ammattiamme. Tiesitkö että lähihoitajakoulutus alkoi vuonna 1992 kokeiluluontoisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen myötä? Meidän ammattinimikkeemme täyttää 30 vuotta! Tänään ja vuoden jokaisena päivänä on hyvä muistuttaa kuinka merkityksellistä työtä saamme tehdä yhteiskunnassamme. Työskentelemme sitten sosiaali- tai terveydenhuollossa tai kasvatusalalla, teemme jokainen erittäin arvokasta työtä.
Haluan tämän päivän kunniaksi nostaa esille järjestäytymisen ja työyhteisöön kuulumisen merkityksen. Kevät on tuloillaan, ja on Tehyn sekä muiden ay-liikkeiden aika neuvotella työehdoistamme. Juuri parhaillaan on liittokierros meneillään. Mutta miksi sitten on kannattavaa kuulua liittoon? Liittosi pitää huolen sinun ansaituista eduistasi ja oikeuksistasi. Se on sinun turvaverkkosi työelämässä. Voit tukeutua liiton puoleen missä tahansa työasiaan liittyvässä kysymyksessä tai ongelmassa. Kuuluessasi liittoon sinulla on kattavat ja monipuoliset edut sekä koulutusmahdollisuudet, tarvittaessa myös oikeusapu erilaisissa ongelmatilanteissa. Voit verkostoitua halutessasi muiden jäsenten kanssa ja luoda suhteita. Myös mahdollisuus vaikuttaa monin eri tavoin on liiton eduista merkityksellinen.
Työyhteisössä on hyvä herättää keskustelua järjestäytymisen tärkeydestä, se luo myös yhteenkuuluvuutta. Me hoitajat saamme työskennellä moniammatillisissa työyhteisöissä. Työyhteisöllä on suuri merkitys omaan hyvin vointiin ja jaksamiseen työssä. Hyvässä työyhteisössä ollaan tasa-arvoisia, innostetaan ja kannustetaan kollegoita, sekä osataan antaa myönteistä palautetta työkaverille. Yhteen hiileen puhaltaminen on erityisen tärkeää nyt näinä poikkeuksellisina aikoina. On myös hyvin tärkeää osata kohdata ja keskustella rakentavasti ongelmista ja olla valmiina muutoksille. Maailma muuttuu ja alamme kehittyy, joten myös meidän on itse oltava valmiita muutoksille.
Haluan loppuun vielä muistuttaa, että teistä jokainen on paras versio itsestään hoitajana. Muistathan, että juuri sinä teet erittäin arvokasta työtä. Olette arvokkaita! Olemme arvokkaita! Pidetään me hoitajat yhtä!
Haluan koko hallituksen puolesta toivottaa oikein ihanaa kansallista lähihoitajapäivää teille kaikille! Lämpimin terveisin, Suomen Lähihoitajat ry:n hallituksen puolesta Hanna Haikonen